Henkilötiedot:

Eevamari Katriina Rauhamäki
os. Oksanen
s. 23.2.1982 Hankasalmi
Koulutus: Fysioterapeutti (AMK)
Ammatti: Maatalon emäntä, fysioterapeutti
Valmentaja: Henri Rauhamäki
 

Olen syntynyt Hankasalmella nelilapsisen perheen esikoiseksi. Ensimmäinen kosketus suksiin on tapahtunut parin vuoden ikäisenä ja siitä se on sitten lähti. Suurin idoli oli pienempänä Marja-Liisa Kirvesniemi. Hän voitti Sarajevossa olympia kultaa ja itse olin juuri oppinut puhumaan. Olin sanonut äidille: " Äiti, minä haluan sukset. Minusta tulee hiihtäjä." Sillä tiellä sitä nyt ollaan.

Hopeasompa sarjojen jälkeen tuli pieni tauko hiihtämisessä, mutta palo ladulle oli niin kova, että aloitin uudestaan kilpailemisen, kun pääsin ensimmäistä vuotta 23-sarjaan. Ihan kuin olisi opetellut uudestaan hiihtämään. Kun oli ollut vuosia poissa kilpailemisesta, olin tipahtanut ulos kuin lumiukko. 

Kaudella 2007-2008 saavutin urani ensimmäisen hiihdon SM-mitalin. Olin Rukan SM-kisoissa parisprintissä yhdessä Kirsi Hélenin (os. Perälä) kanssa kolmas. Pienin askelin välitavoitteiden kautta kohti päämäärää, joka oli menestyminen Sotšin olympialaisissa vuonna 2014. Matkalla sinne oli mukaan tullut ase selkään ja esikoinen. Tie olympialaisiin jäi kalkkiviivoille, mutta hienoja hetkiä mahtui paljon matkan varrelle. Vuonna 2015 on MM-kisat Kontiolahdella. Voisiko sanoa, että vielä kerran. Sen jälkeen on välitilinpäätöksen hetki. "Elä hetkessä ja anna mennä", pätee myös muussakin kuin urheilussa. 

 

Saavutukset ampuma-/maastohiihdossa:
2008 SM 4.sija Vantaa viesti
2008 SM pronssi Ruka pariviesti P
2008 SM 14. sija Ruka 5 km V
2009 SM hopea Kontiolahti pariviesti P
2009 SM 4. sija Kontiolahti viesti
2010 SM 7. sija Keuruu 5 km V
2010 SM 9. sija Keuruu pursuit 6,6km P + 6,6km V
2010 SM 19. sija Keuruu sprintti P
2011 SM pronssi Vöyri pariviesti P
2011 SM 9. sija Vöyri 10 km P
2011 SM 7. sija Vöyri pursuit 7,5 km P + 7,5 km V
2011 Sotilas SM kulta Kontiolahti rynnäkkökivääriampumahiihto 12km V
2011 Sotilas SM kulta Kontiolahti 5km P
2011 SM 4. sija Kuopio viesti
2011 SM 17. sija Kuopio sprintti V
2011 SM 20. sija Kuopio 30km V
2012 Sotilas SM kulta Sodankylä ampumahiihto 7,5km
2012 Sotilas SM kulta Sodankylä 5km V
2014 Sotilas SM kulta Kajaani RK-AH 12km P
2014 Sotilas SM kulta Kajaani AH 7,5km
2014 Sotilas SM kulta Kajaani 5 km V
2015 AH SM 1. sija Raahe 12,5km
2015 AH SM 2. sija Raahe 7,5km
2015 AH SM 2. sija Raahe viesti

MC- ja MM-kisat:
2010 CISM Military Winter World Games 25. sija Aosta ITA 10km V 
2010 MC viesti 10. sija Lahti 
2011 Sotilas MM 9. sija Sarajevo 10km V 
2011 MC pursuit Lahti DNF
2012 MC AH 79. sija Oberhof GER pikakisa
2012 MC AH 84. sija Nove Mesto CZE normaalimatka 
2012 MC AH 58. sija Nove Mesto CZE pikakisa 
2012 MC AH Nove Mesto CZE takaa-ajo LAP
2012 MC AH 61. sija Holmenkollen NOR pikakisa 
2012 MM AH 100. sija Ruhpolding GER pikakisa 
2012 MM AH 70. sija Ruhpolding GER normaalimatka 
2012 MM AH 18. sija Ruhpolding GER viesti
2013 2. CISM Winter Military World Games 19. sija Annecy FRA 10 km V
2013 2. CISM Winter Military World Games AH 20. sija Annecy FRA pikakisa
2014 MC AH 80. sija Ruhpolding GER normaalimatka
2014 MC AH 96. sija Antholz-Anterselva ITA pikakisa
2014 Sotilas MM 17. sija Sodankylä 10 km V
2014 Sotilas MM AH 26. sija Sodankylä pikakisa
2014 MC AH 99. sija Hochfilzen AUT pikakisa
2014 MC AH 85. sija Pokljuka SLO
2015 MC AH 63. sija Nove Mesto CZE pikakisa
2015 MC AH 66. sija Holmenkollen NOR normaalimatka
2015 MC AH 89. sija Holmenkollen NOR pikakisa
2015 MM AH 80. sija Kontiolahti normaalimatka


Muut urheilusaavutukset:
1997 SM pronssi KLL B-sarja 1000m:n viesti Järvenpää
2002 Sotilaiden SM kulta ampumasuunnistus SMMPL
2002 Sotilaiden SM hopea sotilas 5-ottelu Upinniemi
2002 Sotilaiden SM pronssi suunnistus Joensuu
2004 SM kulta N23 Duathlon perusmatka (10/40/5) Piikkiö
2005 SM kulta N23 Duathlon takaa-ajo (2/20/2) Joutseno
2005 SM kulta sisäsoutu 10km Imatra
2005 SM kulta sisäsoutu 4x1000m Helsinki
2006 SM pronssi sisäsoutu 4x1000m Helsinki
2010 SM kulta ampumasuunnistus normaalimatka massalähtö Mikkeli
2010 Sotilaiden SM kulta maastojuoksu 4km Upinniemi
2011 SM pronssia ampumasuunnistus normaalimatka Kärkölä
2011 PM kulta sotilas 5-ottelu joukkuekisa Lahti
2014 Sotilaiden SM kulta maastojuoksu Tikkakoski
2014 Sotilaiden SM kulta ampumasuunnistus Tikkakoski
2014 SM pronssi ampumajuoksu viesti Oulu
2014 SM kulta ampumajuoksu pikakisa Oulu
2014 SM kulta ampumajuoksu normaalimatka Oulu
2015 SM kulta ampumajuoksu viesti Kauhajoki
2015 SM kulta ampumajuoksu pikakisa Kauhajoki
30 SM-mitalia kirkko- ja pienveneellä (2001-2010)

MC- ja MM-kisat:
2010 MC ampumasuunnistus 1. sija yhteislähtö Mikkeli
2010 MM pronssi ampumasuunnistus viesti Nymindegab DEN
2011 MM kultaa ampumasuunnistus sprint Nova Bystrice CZE
2011 MM hopeaa ampumasuunnistus viesti Nova Bystrice CZE
2013 MC ampumasuunnistus 1. sija sprintti Ylistaro
2013 MC ampumasuunnistus 2. sija yhteislähtö Ylistaro
2013 MM hopea ampumasuunnistus viesti Anderstorp SWE
2013 MM pronssi ampumasuunnistus sprintti Anderstorp SWE
2013 MM ampumasuunnistus 6. sija normaalimatka Anderstorp SWE
2014 MC ampumasuunnistus 3. sija sprintti Seinäjoki
2014 MC ampumasuunnistus 1. sija yhteislähtö Seinäjoki
2014 MC ampumasuunnistus 3. sija sprintti Tukholma SWE
2014 MM pronssi ampumasuunnistus normaalimatka Storkow GER
2014 MM hopea ampumasuunnistus sprintti Storkow GER
2014 MM hopea ampumasuunnistus viesti Storkow GER
2014 MC ampumasuunnistus 3. sija sprintti Södertälje SWE
2014 MC ampumasuunnistus 3. sija kokonais cup
2015 MC ampumasuunnistus 1. sija sprintti Sandbäcken SWE
2015 MM kulta ampumasuunnistus normaalimatka Mikkeli
2015 MM pronssi ampumasuunnistus viesti Mikkeli

Edustamani seurat:
Ampuma- ja maastohiihto: Hollolan Urheilijat -46
Ampumasuunnistus: Hollolan Urheilijat -46
Suunnistus: Lahden Suunnistajat -37